Venäjän tyttö henkee ja veree

 Huomaa, että ku ulkona pimenee nii meikän kuvaustaidot loppuu. En voi ottaa kameral värillisii kuvii, koska kaikki asetukset ja kontrastit sun muut on ihan päin peetä. Niist kuvist tulee jotai nii järkyttävää, joten pakko vaa kuvaa mustavalkosena.. Oon nii lame.

Hemmetin perjantai, ei voi muuta sanoo.

I wish these 11:11 wishes came true

 Kaveri tos vähä innostu laittaa mua yks päivä. Oon viimepäivinä nähny kavereita, ollu "miun" miehellä kattelemassa leffoja ja viettämässä iltoja. Toi lumi saa mut sekasin ja voisin muuttaa ulkomaille talveks. Pläh.

He rakastivat häntä eniten, kun hän vähiten rakasti heitä

Ihan näin kuvien puuttumisen ja ärsytyksen takia aattelin ottaa tän asian esille. Oon lueskellu koko päivän kauheeta paskaa netistä ja alko sitte ärsyttämää näitten iki-ihanien 15v teinilissujen "sekakäytöt" ja "lääkenarkkaukset". Tää on mulle läheinen aihe ihan oman kokemuksen kannalta ja pakko päästä purkaa vitutusta. Noh, täällä blogissahan se parhaiten tulee esille.

Lääkenarkkaus ei todellakaa meinaa sitä, että sä otat kerran ehkä kaks viikossa pari hassuu pillerii ja oot muka niin sekasi. Tai se et oot kauhee sekakäyttäjä, ku juot 5 siiderii ja otat kaks buranaa päälle. Voi luojanvittu sanon minä. Mä ite koin viime talvena sellasen helvetin, ettei oo toista. Aattelin ny vähän tässä avautua ja kommenttiiki saa pistää tulee - mut rakentavana thank youuu.

Aluks mulla oli oikee syy saada huumelääkkeitä. Aluks otin niit ihan sen sallitun määrän. Hetkee myöhemmin tajusinki, kui hyvin niillä saa pään sekasi. Aluks alko pienet kokeilut alkoholin kaa ja sitte se vaan paheni. Loppupeleissä meni keskivahvoja huumelääkkeitä n. 3000-4000 mg / päivä. Silmät seiso, olin aggressiivine, puhuin mitä sylki suuhun toi ja sekoilin kaikkee turhaa. Muutama tuntiki ilma lääkkeitä sai kädet tärisee ja kyyneleet silmii. Koulussa mä vaa istuin penkille ja katoin seinää. Emmä pystyny mitään tekemään, olin nii doubattu täytee. Vanhemmatki huolestu, koitti piilottaa mun lääkkeitä ja vaati lopettamaa. Mut se, ku tarviit jotai päihdettä enemmän ku ruokaa, ei oo helppoo vaa lopettaa. Äiti yritti viedä vierotuksee, A-klinikastaki se puhu. Kaveritki koitti puhuu mulle järkee ja vieraannuin niistä. Loppupeleissä mulla oli kunnon palaverit koulukuraattorin, kouluterkkarin, opon ja koululääkärin kans. Päätettiin lopettaa mun koulu. Enhän mä ny kauheis doubeis siel voinu olla. Jos joku kysy miks lopetin, sanoin vaa et polvet ei kestä tota alaa. Olihan se osaks totta, mut ei pääsyy.

Myin lääkkeitä eteenpäi, tein muille vaarallisii tilanteita sillä. Enhän mä sitä sillo tajunnu. Mä halusin vaa aina lisää rahaa, et pääsen ostaa vanhemmilta salaa uusia. Ravasin lääkärissä, vaadin aina vaan lisää ja lisää lääkkeitä. Suomen terveyshuolto on kyllä vähän perseestä, koska mä sain jo sillä vahvoja lääkkeitä että menin päivystykseen itkee ku sattu polveen tms. Tajusin kui helppo niit oli saada. Ystävyyssuhteet alko romuttuu, elämä meni hankalaks ja kaikki pyöri vaa lääkkeitten ympärillä. Must tuntu, et kaikki tajus et oon sekaantunu johonki vähä pahempaa ku pelkkää alkoholiin.

Se fiilis, ku monta kuukaut myöhemmin tajusit mitä oot menny tekee. Jokanen ajatuski kulki lääkkeitten kautta, aamulla heti ekaks piti saada muutama lääke vattaa ennen ku pysty nousta sängystä. Loppupeleis aloin kuuntelee kavereita ja perhettä. Mä päätin lopettaa lääkenarkkauksen. Ekat päivät oli ihan kamalia. Tärisin, itkin ja huusin kaikesta. Mulla meni hermo jo siihe jos en saanu sukkaa heti jalkaa. Päätä särki ja vattas vello. Tuntu et kuolemaki ois helpompi. Niitten lääkkeitten mitä mä vedin, maximiraja oli 400mg/päivä ja mä vedin sitä 3000-4000 mg. Miettikääpä siitä mikä vaikeus siit kierteestä oli päästä pois. Mul oli kaikki tuki. En ois ikinä päässy yli siit yksin. Kyllähä siinä aika kaua meni, ennen ku pystyin sanoo kokonaan lääkkeille EI.

Kaiken ton jälkeen mua vituttaa ku kaikki väittää lääkenarkkaavansa, vaik vetää sillon tällön jotai iha kevyit mömmöjä. Voi luoja. Älkää ees koskeko niihi, ne vie vaa pohjalle.

And its all because of you

 Kiva tommonen väripilkku tohon loppuun, heheh! Ostin tollasen pari viikkoo sitte Varustelekasta. Se on miu sängyn päädyssä ja koko huoneen lempparikohta ainaki miu mielestä. Tänää oteltiin Marikan kaa kuvii, siivosin ja pesin pyykkii koko aamupäivän, kävin Joonan kaa Hesessä syömässä, ajeltiin kavereitten kaa ja koht lähen kaverin kaa kahvilla käymää. Kivan rento perjantai! Jjjepajee.

 Ensviikon lopussa tulee pieni matka tonne noin 400-500 kilsan päähä ja sitte varmaa käyää vähä Oulunki yöelämää tutustumassa. Enskuun Ruotsin reissuki lähenee, wuuhuu. Tätä matkailun määrää - noooot...

Keep life beautiful

 Jeboujebou, tälläsii kuvii tänää lässähti kameraa! Paljo kehui on kyl tullu tatskoista ja koen itteni ny jotenki nätimpänä ja enemmä omana ittenäni näi. Ulkonäköki tuntuu paljo omaperäsemmältä. Mut onhan noitaki, ketkä kattoo kaduilla ja kaupoissa kulmat mutrussa ja silmät viiruina. Mut tervettulloo nykyaikaa ihmiset! Onhan seki iha kiva ku jotkut pitää mua pelottavan näkösenä... mitä?

Asiat senku mutkistuu, mikää ei tunnu enää miltää, missää ei oo enää mitää järkee. Sydän hakkaa omii aikojaa, se menee omii teitää ja kukaa ei pysty yhtää sitä kontrolloimaa. Wild hearts cant be broken, right? 

Mikää ei oo enää ennallaa

Ja tommosta sitte tällä kertaa! Rakastan tota aivan mielettömästi, oli kaiken sen järkyttävän kivun arvone ja huh. Tää on taas tällästä puol 12 aikaa kuvailuu, parin päivän sisää tulee sitte vähä parempaa kuvaa! (-: Ja ei, tossa ei oo kirjotusvirhettä. Ja joo, ton piti aluks olla vähä erilaine mut oon tyytyväine tohon noinki. Tai ei, en tyytyväine vaa paljo enemmän.

Ps. miehet on aivan saatanan perseestä. Rupeen lesboks än yy tee nyt!
Pps. elämä hajoo käsii

Memories hurts the deepest

Hihi, vähä innostuin näin yön pikkutunteina. Maailman parhaat, rehelliset ja avoimet keskustelut parhaan kaverin kaa. Yölliset tupakanpoltot puolsukulaisen seurassa. Se ku ei tarvii välittää aamuherätyksestä. Huomenna räjähtää, kaikki paska unohtuu, nää tytöt pistää rullaamaa, Riihimäki varokaa! Torstaina uutta tatskaa hakkaamaa, tää tyttö kivust koht itkee vaa. Jepajee, runosuoni jyllää ja toi kärpänen selkeesti yrittää tappaa mua. Tsau!

Birds are free when they fly, we are free when we die

 Paras sunnuntai vähään aikaa. Suursiivousta, kämppiksen kaa Hatlamminsuolle muutaman kilsan lenkille ja kuvailureissulle raikkaas syysilmassa, nälkäsinä pizzalle ja kavereitten kaa Buzzin peluuta. Koht lähetään pelailemaa bilistä ja juomaan parit. Aurinko paistaa, ei oo viel ees pimeetä ja ihmiset näyttää ilosilta tuol lenkkeillessään. Tää fiilis. Aamulla ei ees oksettanu ku katto peilii, mut kameran näytöltä oma naama - ja kuvien laatu - näytti aika järkyttävältä.

Sometimes you have to fight for life

Ai mitä miun viimeviikkoihin kuuluu? Sairaaloita, kipeyttä, pelkoo, poliiseja, putkareissua, miehiä, ongelmia, iloa, naurua, onnea, rakkauden tunnetta, ihastumista, pettymistä, riitoja... Mä tiiän mitä mä haluun, mut miksen voi saada sitä? Joskus sitä vaa kaipaa aikaa, millon kaikki oli helppoo. Se fiilis ku oot lämpimäs kainalos, kuulet ihanii lorui korvaas ja tunnet et oot tärkee jolleki. Se fiilis ku sut paiskataa konepeltii vaste käsirautoihi silkast väärinkäsityksest. Se fiilis ku tajuut et luulit kaveristas pelkkää hyvää ja nyt toteetki et koko ystävyys oli pelkkää paskaa. Se fiilis ku et tiiä mitä teet elämälläs, ku kusit ite kaike.