Ihan näin kuvien puuttumisen ja ärsytyksen takia aattelin ottaa tän asian esille. Oon lueskellu koko päivän kauheeta paskaa netistä ja alko sitte ärsyttämää näitten iki-ihanien 15v teinilissujen "sekakäytöt" ja "lääkenarkkaukset". Tää on mulle läheinen aihe ihan oman kokemuksen kannalta ja pakko päästä purkaa vitutusta. Noh, täällä blogissahan se parhaiten tulee esille.
Lääkenarkkaus ei todellakaa meinaa sitä, että sä otat kerran ehkä kaks viikossa pari hassuu pillerii ja oot muka niin sekasi. Tai se et oot kauhee sekakäyttäjä, ku juot 5 siiderii ja otat kaks buranaa päälle. Voi luojanvittu sanon minä. Mä ite koin viime talvena sellasen helvetin, ettei oo toista. Aattelin ny vähän tässä avautua ja kommenttiiki saa pistää tulee - mut rakentavana thank youuu.
Aluks mulla oli oikee syy saada huumelääkkeitä. Aluks otin niit ihan sen sallitun määrän. Hetkee myöhemmin tajusinki, kui hyvin niillä saa pään sekasi. Aluks alko pienet kokeilut alkoholin kaa ja sitte se vaan paheni. Loppupeleissä meni keskivahvoja huumelääkkeitä n. 3000-4000 mg / päivä. Silmät seiso, olin aggressiivine, puhuin mitä sylki suuhun toi ja sekoilin kaikkee turhaa. Muutama tuntiki ilma lääkkeitä sai kädet tärisee ja kyyneleet silmii. Koulussa mä vaa istuin penkille ja katoin seinää. Emmä pystyny mitään tekemään, olin nii doubattu täytee. Vanhemmatki huolestu, koitti piilottaa mun lääkkeitä ja vaati lopettamaa. Mut se, ku tarviit jotai päihdettä enemmän ku ruokaa, ei oo helppoo vaa lopettaa. Äiti yritti viedä vierotuksee, A-klinikastaki se puhu. Kaveritki koitti puhuu mulle järkee ja vieraannuin niistä. Loppupeleissä mulla oli kunnon palaverit koulukuraattorin, kouluterkkarin, opon ja koululääkärin kans. Päätettiin lopettaa mun koulu. Enhän mä ny kauheis doubeis siel voinu olla. Jos joku kysy miks lopetin, sanoin vaa et polvet ei kestä tota alaa. Olihan se osaks totta, mut ei pääsyy.
Myin lääkkeitä eteenpäi, tein muille vaarallisii tilanteita sillä. Enhän mä sitä sillo tajunnu. Mä halusin vaa aina lisää rahaa, et pääsen ostaa vanhemmilta salaa uusia. Ravasin lääkärissä, vaadin aina vaan lisää ja lisää lääkkeitä. Suomen terveyshuolto on kyllä vähän perseestä, koska mä sain jo sillä vahvoja lääkkeitä että menin päivystykseen itkee ku sattu polveen tms. Tajusin kui helppo niit oli saada. Ystävyyssuhteet alko romuttuu, elämä meni hankalaks ja kaikki pyöri vaa lääkkeitten ympärillä. Must tuntu, et kaikki tajus et oon sekaantunu johonki vähä pahempaa ku pelkkää alkoholiin.
Se fiilis, ku monta kuukaut myöhemmin tajusit mitä oot menny tekee. Jokanen ajatuski kulki lääkkeitten kautta, aamulla heti ekaks piti saada muutama lääke vattaa ennen ku pysty nousta sängystä. Loppupeleis aloin kuuntelee kavereita ja perhettä. Mä päätin lopettaa lääkenarkkauksen. Ekat päivät oli ihan kamalia. Tärisin, itkin ja huusin kaikesta. Mulla meni hermo jo siihe jos en saanu sukkaa heti jalkaa. Päätä särki ja vattas vello. Tuntu et kuolemaki ois helpompi. Niitten lääkkeitten mitä mä vedin, maximiraja oli 400mg/päivä ja mä vedin sitä 3000-4000 mg. Miettikääpä siitä mikä vaikeus siit kierteestä oli päästä pois. Mul oli kaikki tuki. En ois ikinä päässy yli siit yksin. Kyllähä siinä aika kaua meni, ennen ku pystyin sanoo kokonaan lääkkeille EI.
Kaiken ton jälkeen mua vituttaa ku kaikki väittää lääkenarkkaavansa, vaik vetää sillon tällön jotai iha kevyit mömmöjä. Voi luoja. Älkää ees koskeko niihi, ne vie vaa pohjalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti